Nettikasinot

Avasimme sivuston uudelleen syksyllä 2020, ja vähitellen näille sivustoille tullaan julkaisemaan arvosteluja tarjolla olevista nettikasinoista sekä niiden palveluista.

Rahapelejä pelataan jokaisella mantereella ja niistä on muodostunut todellinen maailmanluokan bisnes. Rahapelejä koskevat lait vaihtelevat suuresti maiden välillä. Joissain maissa kaiken tyyppinen rahapelaaminen on kiellettyä, toisissa taas nettipelaamista on rajoitettu ja osassa – kuten Suomessa – pelimarkkinat ovat valtion yhtiöiden kontrolloimia. Jotkin maat taas sallivat rahapelaamisen kaikki muodot. On tärkeää tuntea oman asuinmaan lait rahapelaamista koskien, sillä pelaajaa koskevat lait määräytyvät maan, eivät kansalaisuuden perusteella.

Top 3 maat joissa pelataan eniten

Kaikkein eniten rahapelejä pelataan Australiassa. Siellä jokainen aikuinen henkilö pelaa keskimääräisesti 1 288 dollarilla vuodessa erilaisia rahapelejä. Kivijalkakasinoita maasta löytyy kuitenkin vain 60, joten on selvää, että kasinoiden määrä ei kulje aina käsi kädessä pelaamisen määrän kanssa. Australiassa ovat suosittuja esimerkiksi erilaiset lottopelit, joita varten ei tarvitse marssia kasinolle.

Toiseksi eniten rahaa pelaamiseen käytetään pikkuruisessa Singaporessa. Tämä siitäkin huolimatta – tai ehkäpä juuri siitä johtuen – että uhkapelaaminen laillistettiin maassa vasta vuonna 2005. Singaporessa käytetään rahapeleihin keskimäärin 1 174 dollaria vuodessa per aikuinen. Maasta löytyy vain kaksi kivijalkakasinoa, ja ne ovat enemmän turistien käytössä johtuen osittain myös korkeista sisäänpääsymaksuista. Paikalliset pelaavat enemmän netissä.  Kolmanneksi eniten rahapelejä pelataan Irlannissa. Siellä jokainen aikuinen asukas käyttää vuodessa keskimäärin 588 dollaria rahapeleihin. Rahapelaaminen on periaatteessa laissa kiellettyä, mutta rahapelien tarjoajat ovat löytäneet porsaanreiän: pelejä saa pelata yksityisten klubien kautta. PaddyPower, maan suosituin vedonvälittäjä, kertoo, että fyysinen pelaaminen on Irlannissa kuitenkin suositumpaa kuin nettipelaaminen.

Nettikasinot sekä niiden käyttö on ollut kovassa nousussa, se on netin yksiä suosituimpia ajanvietteitä jatkaen vanhojen kivijalkakasinoiden perinnettä. Netistä löytää nykyään lähes kaiken, kirjat, elokuvat, pelit sekä paljon muutakin, joten on täysin loogista, että siellä myös pelataan kasinopelejä. Tämä on hyvä asia niille ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta pääse taikka halua fyysiselle kasinolle mennä. Ei tarvitse kuin älypuhelimella avata selain taikka sovellus, rekisteröityä/kirjautua ja voila, pääsetkin jo käsiksi satoihin, ellei jopa tuhansiin eri peleihin. Voit siis vaikka pelailla kasinolla omalla sohvalla taikka sängyssä makoillessa. Rahan siirto pelitilille ja takaisin on helppoa ja huoletonta, varsinkin kasinoilla, joilla on halussaan pelilisenssi. Pelilisenssi ja sen myöntänyt viranomainen on aina näkyvillä jossain kyseisellä nettikasinolla, mikäli heille sellainen on myönnetty. Tämä myöskin antaa pelaajille turvallisuuden tunteen, kun tietää että nettikasino on kaikin puolin luotettava.

Mikä tämä lisenssi sitten on?

Nettikasinoiden pelilisenssi on eräänlainen lupa, vähän kuin Suomesta löytää baareista sekä ravintoloista anniskeluluvat. Eli nettikasino ei saisi toimia ilman lisenssiä, mutta toki näitä löytyy, kun sivustoja on niin paljon, ettei niitä oikein pysty jatkuvasti valvomaan, mutta pelilisenssien myöntämistä sekä valmiiksi myönnettyjä onneksi valvotaan ja tarkkaan. Pelilisenssejä myöntää useampi eri viranomainen, jotkut tiukempia kuin toiset, joista parhaimman maineen on saanut Maltan MGA, kun heidän lisenssin näkee nettikasinolla voitkin huoletta pelata.

Markkinoiden uudet nettikasinot ovat pääosin Maltan pelilisenssin alaisia, mutta monella operaattorilla alkaa jo olla useamman maan pelilisenssit.

Ruotsin uusi uhkapelilaki

Ruotsi on uudistanut lähiaikoina uhkapelilakiaan, joka voisi toimia myös hyvin Suomessakin ja onkin hyvin mahdollista, että tännekin tulee joskus tulevaisuudessa lakimuutos liittyen uhkapelitoimintaan, tähän mennessä Veikkauksella on ollut monopoliasema, joka on sopimuspohjainen ja se on solmittu Suomen valtion kanssa.

Ruotsissa peliviranomaiset nyt uudistuksen jälkeen näkevät jokaisen pelaajan ”uutena pelaajana” riippumatta siitä oliko kyseinen pelaaja aikaisemmin pelannut nettikasinolla. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka he olisivat tervetulobonuksen jo ottaneet, voivat he sen nyt taas lunastaa uudestaan.

Ruotsin pelilain mukaan jokainen kasino saa tarjota vain yhden tervetulobonuksen per pelaaja, ikäraja nettikasinoilla on K-18 ja mantereen fyysisillä kasinoilla K-21, peleillä on 3 sekunnin viive jokaisella pyöräytyksellä, peliyhtiöt maksavat 18% veroa kaupallisesta tuotosta ja pelaaja voi ainoastaan lunastaa voitot saman maksutavan kautta kuin millä on rahaa tallettanut. Pelilisenssejä itsessään löytyy kuusi erilaista, hinta näissä vaihtelee 400.000 kruunusta 700.000 kruunuun joka euroissa vastaa 38.000€ – 66.600€

Kuinka nopeasti muutos voisi Suomen tulla

Kuten kaikki tietää, Suomessa mikään muutos ei tapahdu nopeasti, joten voi olla, että joudumme odottamaan jonkin aikaa ennen kuin alamme edes pohtimaan omia lisenssejä. Nettikasinot olisivat omalta osaltaan hyvä lisäys verotuksen kannalta kuten jo Ruotsin lakimuutoksesta näkee.

Mikä siis pidättelee meidän siirtymistämme uudelle aikakaudelle? Syitä tähän on monta, byrokratian maailmassa mikään ei ole yksinkertaista eikä valtio muissakaan asioissa halua helposti luopua vanhoista periaatteista vaikkei nämä enää toimisikaan niin hyvin. Joka tapauksessa suomalaiset pelaavat eri maiden nettikasinoilla niin miksei ne verorahat voisi suunnatta meidän maahamme. Pelilisenssi ja nimenomaan Suomen pelilisenssi tältä kannalta katsottuna olisi suuri plussa.

Nyt kesällä saamme sentään toisen kasinon Tampereelle, joka on jo iso muutos uhkapelaamiselle Suomessa, voisi jopa sanoa, että tämä muutos olisi melkein samaa luokkaa kuin ikärajamuutos aikoinaan, kun pelikoneet siirtyivät K-15 merkinnästä K-18 merkintään.

Aika näyttää mihin olemme menossa, ehkä jopa otamme nyt mallia Ruotsista, jossa talous on muutenkin ollut vakaassa nousussa.